Tietoa minusta ja kuvauksista

Oululainen valokuvaaja – lemmikkikuvauksen asiantuntija
Hei! Olen 33-vuotias oululainen valokuvaaja, jonka sydän sykkii erityisesti lemmikkikuvaukselle – ja ennen kaikkea kissoille. Kotoani löytyy kaksi rescue-kissaa, joiden myötä olen oppinut ymmärtämään myös arkojen eläinten tarpeita ja käyttäytymistä. Kuvauksiini ovatkin lämpimästi tervetulleita kaikenlaiset lemmikit – myös ne ujommat tai erityistarpeita omaavat yksilöt.
Lemmikkikuvaukset voidaan toteuttaa uudella studiollani Maikkulassa, jonne on helppo tulla ja pihalta löytyy runsaasti ilmaista parkkitilaa. Tarjoan myös kotikuvauksia, jolloin etenkin kissat voivat olla omassa rauhallisessa ympäristössään. Kuvauksen yhteydessä on mahdollista ottaa myös lemmikin ja omistajan yhteiskuvia, jotka jäävät arvokkaiksi muistoiksi vuosiksi eteenpäin.
Lemmikkien lisäksi palveluihini kuuluvat muun muassa CV- ja tuotekuvaukset, newborn-kuvat sekä vihki- ja hääpotretit. Mikäli et löydä etsimääsi palvelua suoraan hinnastostani, voit aina olla rohkeasti yhteydessä – otan mielelläni vastaan uusia kuvaushaasteita!
Valokuvauksen pariin päädyin vuonna 2015, kun hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani. Suurin osa osaamisestani on itse opittua, mutta olen täydentänyt taitojani media-alan opinnoilla Koulutuskeskus Jedussa.
Toimintani keskittyy pääasiassa Oulun alueelle ja lähikuntiin, mutta kuvaan sopimuksesta myös esimerkiksi Kuusamossa – ja olen valmis matkustamaan sinne, missä kuvauksiani tarvitaan. Teen myös säännöllisesti näyttelykuvauksia ympäri Suomen ja ulkomailla.
Tervetuloa kuvauksiin – tehdään yhdessä unohtumattomia kuvia!
-